Nähtävyydet:

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

Jugendmeijeri

Panelian Osuusmeijerin edeltäjän Kaiku-meijerin toiminta alkoi jo vuonna 1887. Käyttövoimana oli vesi, joka johdettiin kaivettua kanavaa pitkin Pikkujoesta meijeriin. Graniitista ja punaisesta tiilestä rakennettu jugend-tyylinen Panelian osuusmeijeri on valmistunut vuonna 1908 talkoovoimin. Arkkitehti Vuokko Löksy teki Panelian Rukoushuoneyhdistykselle Panelian meijeristä tutkimuksen, jonka mukaan meijeri rakennettiin viimeistä teknologista kehitystä noudattaen laadusta tinkimättä. Meijerin sisätilat on uusittu viime vuosien aikana, ja tiloista löytyy nykyisin museo ja seurakuntakoti. Tilat toimivat myös kyläläisten juhlapaikkana.

 

 

 

Kivisilta

Kylämaisemaa kaunistaa aivan keskustan tuntumassa rivimyllyn lähellä sijaitseva kaunis kaksiholvinen kivisilta vuodelta 1832. Aivan sillan vieressä kohoaa Maijalan talon luonnonkivistä muurattu makasiini vuodelta 1862.

 

 

 

 

 

 

Kuninkaanhauta

Panelian Kuninkaanhauta tunnetaan Suomen suurimpana hiidenkiukaana. Halkaisija on noin 36 metriä ja korkeus lähes 4,5 metriä. Röykkiö sijaitsee näkyvällä paikalla Panelian kylätien varrella, laajan peltoaukean laidalla. Haudan rakentamisen aikaan paikalla lainehti muinainen merenlahti. Kuninkaanhaudan sisärakenteista tiedetään vain vähän, sillä sitä ei ole tutkittu. Röykkiöön on voitu tehdä sekä ruumis- että polttohautauksia, ja se on voinut olla saman suvun käytössä jopa usean sadan vuoden ajan. Röykkiön sijainnin ja ulkoisen muodon perusteella on kuitenkin päätelty, että se ajoittuu pronssikauden alkupuoliskolle eli se on noin 3500 vuotta vanha.

 

 

Panelian kirkko

Panelian ensimmäinen kirkko on rakennettu vuonna 1692, mutta se tuhoutui 1714 koko kylän palaessa venäläismiehityksen alussa. Paneliaan rakennettiin uusi kirkko, rukoushuone vuonna 1909. Rukoushuone vihittiin kirkoksi vuonna 1950. Myös Panelian kirkko on osoitus kyläläisten voimakkaasta talkoohengestä. Rakennustyöstä huolehtivat kylän omat miehet. Kirkon rakennuskivet ovat Turajärven graniittia. Kirkko on siitä harvinainen suomalainen kirkko, että sen omistaa edelleen Rukoushuoneyhdistys eikä seurakunta. Se toimii kuitenkin läheisessä yhteistyössä seurakunnan kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Museo

Panelian museoyhdistys on perustettu vuonna 1956. Nykyisiin tiloihin museo muutti vuonna 1999. Museon kokoelmissa on yli 3000 luetteloitua Museoyhdistyksen, Väinö Heiskan kotimuseon sekä kotiseutuyhdistyksen keräämää esinettä. 2.5.2005 museolla alkaa Kiukaisten Kulttuuria käsittelevä näyttely ”Kyl meill o ennenki jo elett”. Museossa on perimätiedon mukaan Panelian ensimmäinen polkupyörä. Sen omistaja oli Haavon koulun ensimmäinen opettaja Ernst Valkama (1867 - 1950). Pyörän rungossa olevan laukun kerrotaan olleen asiapapereiden kuljetukseen.

 

 

Rivimylly

Ensimmäisiä virallisia merkintöjä myllyistä kirjattiin 3.11.1600 Euran käräjillä. Vuonna 1643 koko Panelian kylä paloi ja tuolloin myös kolme jalkamyllyä. Panelian myllyoloissa tapahtui ratkaiseva muutos 1850-luvulla, jolloin aloitettiin rivimyllyjen rakentaminen. Myllyt kokivat maassamme yleensä 1800-luvun lopulla ratkaisevan murroksen. Monin paikoin talonpoikaiset lahkomyllyt saivat kuoliniskun, mutta panelialaiset kestivät kilpailun isompien tullimyllyjen kanssa kehittämällä myllyjensä tekniikkaa ja uusimalla niiden koneistoja. Panelian sähkölaitoksen rakentamisen johdosta 1920-luvun alussa myllyt menettivät vesivoimansa, jolloin ne sähköistettiin. Lopullisesti myllytoiminta päättyi Paneliassa 1970-luvulla.

 

© Kimpale NY 2014